Psykologia - Kriisipsykologia - Psykososiaalinen tuki sokkivaiheessa

Blogikirjoituksen aihe liittyy kriisipsykologiaan ja halusimme ottaa blogiin hieman erilaisen lähestymistavan. Lähdimme käsittelemään aihetta tapauksen kautta, jotta tekstiä olisi helpompi lähestyä lukijana. Rajasimme aihetta hieman niin, että käsittelemme sitä lähinnä ammattilaisen näkökulmasta. 

Tapaus: Liikenneonnettomuus

”Kuulin kovan äänen takaani suojatietä ylittäessä ja käännyin katsomaan taakseni. Näin suojatiellä makaamassa verisen ihmisen, johon auto oli juuri törmännyt. Auton kuljettaja istui autossa hysteerisen näköisenä. Muita ihmisiä juoksi auttamaan uhria, hän oli nuori nainen. Mitään ei ollut enää tehtävissä.” 

Psyykkinen ensiapu

Tämänkaltaiset kriisit voivat traumatisoida ihmistä ja horjuttaa psyykkistä terveyttä. Psyykkisen sokin tehtävänä onkin suojata minää sellaisilta tiedoilta ja kokemuksilta, joita se ei kykene kestämään. Se siis suojelee minän eheyttä ja koossa pysymistä. Ihmisen ollessa psyykkisessä sokissa hän tarvitsee tukea, ei tällöin vielä niinkään aktiivista apua traumaattisen kokemuksen käsittelyssä (Saari 2012:142-147). 

Psyykkinen ensiapu on yleisemmin tarvittu ensiaputaito. Psyykkiseksi ensiavuksi kutsutaan psyykkisen sokin psykososiaalista tukimuotoa. Psyykkistä ensiapua on tukea ihmistä, joka on kokenut jonkin traumaattisen kokemuksen ja se on vaativaa sekä raskasta. (Saari 2012:142.) 

Psyykkisessä ensiavussa olennaista on pystyä olemaan tilanteessa läsnä ja olemaan levollinen, ei niinkään miettiä lohduttavia tai oikeita sanoja. On tärkeää koittaa luoda rauhoittava ja turvallisuutta luova ilmapiiri. On tärkeää hyväksyä uhrissa heränneitä reaktioita, sekä suhtautua häneen rohkaisevasti ja positiivisesti. Saari mainitseekin kirjassaan, kuinka ensihoitajien, palokunnan ja poliisien määrätietoinen ja osaava toiminta on rauhoittanut uhrien mieltä ja tehnyt heidän olostaan turvallisen.  

Kriisin ollessa sokkivaiheessa traumaattisen tapahtuman uhrilla on valtava tarve puhua traumasta. Hän voi käydä läpi tapahtumia, pelastustoimintaa, ja hänelle voi tulla mieleen tilanteeseen liittyviä yksityiskohtia. Auttajan läsnäolo ja kuuntelu auttavat uhria tapahtuman käsittelyssä, ja puhuminen on merkki siitä, että uhri haluaa käsitellä asiaa ja on valmis jakamaan tunteitaan toisten kanssa. (Suomen mielenterveysseura 2017.) On tärkeä antaa uhrin puhua mieltä painavista asioista ja auttajana toimia kuuntelijana kuulustelematta tai ottamatta kantaa. Joskus uhrin on vaikea puhua tapahtuneesta. Tällöin on kuitenkin tärkeää yrittää saada uhri puhumaan ja avautumaan hänen kokemuksistaan. Tärkeintä tässäkin tilanteessa on olla auttajana läsnä levollisesti. (Saari 2012:144.) 

Levollinen läsnäolo psyykkisessä sokissa olevan ihmisen kohtaamisessa ja hänen kuuntelemisensa herättää auttajassa voimakkaita avuttomuuden ja ahdistuksen tunteita, joita on lähes mahdotonta kestää. Suurimpia virheitä psyykkisessä ensiavussa aiheutuukin juuri siitä, kun auttaja ei kestä omia tunteitaan, vaan lähtee ratkaisemaan niitä. Uhria ei esimerkiksi auta se, että kertoo muillekin tapahtuneen samalla tavalla tai pahemmin. Avun sijaan uhri voi ajatella, että auttaja ei tiedä yhtään miltä hänestä tuntuu. Auttajan ei tule myöskään sanoa, että hän ymmärtää miltä uhrista tuntuu. Uhrilla on sellainen olo, että kukaan ei voi kuvitellakaan miltä hänestä tuntuu, ja silloin tällaiset sanat voivat tuntua loukkaavalta. Monesti pyritään saamaan uhri unohtamaan tapahtumat ja viemään hänen huomionsa muualle. Tällainenkin toiminta lähtee auttajan tarpeista saada helpotusta tilanteeseen, ei uhrin tarpeista. Tämä saattaa tuntua uhrista naurettavalta ja teennäiseltä, vaikkakin uhri voi myös ymmärtää, että auttaja ajattelee vain hänen parastaan. (Saari 2012:144-145.) 

Traumaattisen tapahtuman jälkeen ihmiseltä häviää tulevaisuuden näkymä, eikä hän pysty hahmottamaan esimerkiksi huomista päivää, kuukausia tai vuosia. Lohduttaminen on tällöin mahdotonta, sillä se perustuu tulevaisuuteen eli siihen kun aikaa kuluu ja tapahtumaan tulee etäisyyttä. Tämän takia sokkivaiheessa uhrin on mahdotonta käsittää tätä. Lohduttaminen on siis auttajan tarve, jota on mahdoton toteuttaa. Lohduttamisen uhri voi kokea niin, että auttaja ei kestä hänen tuskaansa. Lohduttaminen vie myös tilaa uhrin todellisilta tunteilta, joita hänen olisi hyvä käydä läpi turvallisessa ilmapiirissä. Lohduttamiseen liittyy usein myös tarve antaa liiallisia lupauksia mitkä eivät ole totta, kuten että huominen päivä on parempi. Saari 2012:145-146.) 

Sanojen sijaan kosketuksella pystyy viestittämään aidommin välittämistä ja jakamista. On täysin luonnollista koskettaa ja pitää sylissä psyykkisessä sokissa olevaa ihmistä, vaikkei häntä tuntisikaan etukäteen. Koskettaminen siis tuo turvaa, rauhoittaa, ilmaisee myötätuntoa ja hyväksymistä, eikä sitä voi tilanteessa tulkita väärin. Shokkivaiheessa lyhytkin kontakti voi jäädä potilaan mieleen loppuelämän ajaksi, ja hoitaja pystyy suhtautumisellaan luomaan tilanteeseen tietyn sävyn.  

Auttajien liikuttuminen tilanteessa tulkitaan usein myötätunnoksi, ja silloin se vaikuttaa tilanteeseen tuoden siihen lämpöä. Liikuttumisen tulisi kuitenkin pysyä sellaisissa rajoissa, että uhri voisi edelleen luottaa tukijaan ja hänen kestokykyynsä. (Saari 2012:143; Hämäläinen – Kanerva – Kuhanen – Schubert – Seuri 2017:235.) 

Ammattihenkilön tulee pystyä antamaan kaikki uhrin tarvitsema tila hänelle, eikä siten reagoida omilla kokemuksillaan, ei antamalla neuvoja, eikä pyrkiä lohduttamaan niin, että se rajaisi reagointimahdollisuuksia. Hänen tulee kuunnella ja säilöä itseensä uhrin tunteet palauttamatta niitä uhrille takaisin. Tällainen toiminta vaatii perusteellista koulutusta ja pitkää kokemusta, mutta näistäkin huolimatta se on silti vaikeaa. (Saari 2012:147.) 

Pohdintaa

Psyykkinen ensiapu ammattimaisen tuen näkökulmasta oli erittäin kiinnostava aiheena ja tulevina ensihoitajia tulemme tarvitsemaan näitä taitoja ammatissamme. Ensihoitajan työssä tulee varmasti usein vastaan tilanteita, joissa joudutaan kohtaamaan uhreja, jotka ovat kokeneet jonkin traumaattisen kokemuksen. Tällöin tulisi osata toimia ammatillisesti, kuten määrätietoisesti, varmasti, rauhallisesti, ottaa tilanne haltuun sekä antaa tukea, ja kuunnella potilasta. Potilaalle tulisi osata antaa myös tilaa ja ensihoitajana tulisi olla kärsivällinen sekä ymmärtävä. Välillä hyvinkin erilaisiin hälytystehtäviin saavuttaessa tilanteet voivat olla hyvin henkisesti raskaita ja jopa kaoottisia, mutta silti ensihoitaja ei saisi näyttää tunteitaan uhreille. Vakaa, hallittu ja turvallisuuden tunnetta välittävä toiminta vaatii ensihoitajalta paljon ja sillä on suuri merkitys psyykkisessä ensiavussa.  

Oli mielenkiintoista lukea Saaren mielipide ammattiauttajien liikuttumisesta tilanteissa ja olemme hänen kanssaan saamaa mieltä asiasta. Mielestämme on täysin normaalia, että myös ensihoitaja subjektiivisesti kokevana saattaa herkistyä traumaattisissa tilanteissa, mutta herkistyminen ei saa niin sanotusti ”karata käsistä”. Sokissa olevan uhrin psyykkistä ensiapua ei tue se, että ensihoitaja ”asettuu” uhrin kanssa samalle ”tasolle”, sillä tämä ei toisi uhrille tunnetta turvallisesta ilmapiiristä ja hänen olisi varmasti vaikeaa tilanteessa kertoa tunteistaan ja tapahtumista. Tilanteessa uhri voisi myös ehkäpä mahdollisesti pelätä, että jos hän avautuisi mieltä painavista asioista, tämä voisi jopa pahentaa tilannetta. 

Tulevina ensihoitajina on tärkeää koittaa muistaa psyykkistä ensiapua annettaessa, ettei käytä kliseitä, kuten että ”kaikki muuttuu vielä paremmaksi” tai että ”olet nuori ja sinulla on vielä elämä edessäsi”, sillä nämä eivät auta yhtään uhria vaan päinvastoin. Uskomme että lohduttaminen on myös sellainen asia mihin tulee kiinnittää huomiota, sillä se on hyvin monesti automaattinen tapa tai toiminto. Täytyisi koittaa muistaa, että tärkeintä olisi osoittaa läsnäoloa ja kuunnella. Monesti ensihoitajan työ on kiireistä ja tällaista ”laadukasta” psyykkistä ensiapua on mahdotonta toteuttaa. Ensihoitajana on kuitenkin tärkeää huomioida pyykkisen ensiavun merkitys uhrin kriisistä toipumisessa ja koittaa järjestää hänelle kriisiapua esimerkiksi ottamalla yhteyttä sosiaalityöntekijään sekä uhrin tukiverkostoon kuten omaisiin tai ystäviin. Sokissa olevaa uhria ei saa koskaan jättää yksin!  

Lähteet 

Hämäläinen, Kaisu – Kanerva, Anne – Kuhanen, Carita – Schubert, Carla – Seuri, Tarja 2017. Mielenterveyshoitotyö. 5. uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Saari, Salli 2012. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, Kriisit ja niistä selviytyminen. Kuudes painos. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy. 

Suomen Mielenterveysseura 2017. Verkkoartikkeli. Miten tuen kriisissä olevaa. <https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3%A4ntilanteet/kriisit/miten-tuen-kriisiss%C3%A4-olevaa> Luettu 28.10.17.