Koemme, että hoitosuhdetyöskentelyn merkitys korostuu
mielenterveyshoitotyössä, jossa yhteistyö potilaan ja hoitajan välillä on
tärkeä auttamismenetelmä. Vaikka hoitosuhteen rakentaminen potilaaseen on
tärkeää myös esimerkiksi somaattisten sairauksien hoidossa, se ei kuitenkaan
korostu samalla tavalla kuin mielenterveyspuolella.
Mielenterveystyössä
hoitosuhteella tarkoitetaan ammatillista vuorovaikutustussuhdetta potilaan ja
hoitajan välillä. Hoitosuhteen tulee olla ammatillinen suhde ja se päättyy, kun
potilaan hoito päättyy. Ammatillisen hoitajan toiminnasta hoitosuhteen aikana
tekee sen, kun se on eettisten periaatteiden mukaista ja perustuu tieteellisiin
faktoihin.
(Rautava-Nurmi – Westergård – Hentonen – Ojala – Vuorinen
2012: 28-29.) Hoitosuhteeseen vaikuttaa hoitotyön eettiset arvot ja
periaatteet, kuten ihmisen kunnioittaminen, arvostus, luotettavuus sekä
terveyskeskeisyys. (Hietaharju – Nuuttila 2010: 84).
”Se on psykiatrisen hoitotyön ydin kahdenkeskinen luottamussuhde, jonka
tarkoituksena on mahdollistaa potilaan avautuminen hänen mieltään painavista
ajatuksista, teoista ja niihin liittyvistä tunteista.” (Hietaharju – Nuuttila 2010: 84).
Hoitosuhteessa
keskeistä on hallita vuorovaikutuksellisia toimintatapoja sekä osata käyttää
omaa persoonaansa työvälineenä. Yhteistyösuhde lähtee yhteistoiminnallisuudesta
sekä dialogisuudesta potilaan ja hoitajan välillä
(Kuhanen – Oittinen –Kanerva –Seuri –Schubert 2013,
31.) Hoitosuhteessa hoitaja auttaa potilasta ymmärtämään omia
tuntemuksiaan ja potilaalla on mahdollisuus keskustella omasta elämästään,
kokemuksistaan ja tunteistaan. Hoitosuhde on juuri potilaan auttamista
varten. (Mäkelä – Ruohonen –Tuomikoski
2001:24.)
Hoitosuhdetta voidaan sanoa riippuvuussuhteeksi, eli se ei ole koskaan tasavertainen. Hoitaja toimii kuuntelijana ja auttajana, mutta vaikka hän jakaa potilaan vaikeitakin tunteita, hän ei voi joutua tunnetilojen valtaan. Hoitajan ja potilaan välisessä vuorovaikutuksessa pyritään reflektoivaan eli pohdiskelevaan keskusteluun siitä, miksi potilas toimii ja kokee asiat tietyllä tavalla. Tämä kuitenkin edellyttää molemminpuolista arvostusta ja luottamusta. (Hietaharju – Nuuttila 2010, 88-89.)
Hoitosuhteessa ja vuorovaikutustilanteissa tulee esiin transferenssia. Transferenssilla tarkoitetaan Ihmisen
tiedostamatonta reagointia, jossa siirretään lapsuuden tärkeisiin henkilöihin
liittyviä kokemuksia, odotuksia ja tunteita nykyhetkeen ja peilataan ihmisiin. Jokainen ihminen tuo vuorovaikutustilanteisiin
kokemuksiaan omasta lapsuudesta saakka, mutta se miten ne vaikuttavat
ihmissuhteisiin vaihtelee suuresti. Tunteensiirto liittyy kaikkiin
ihmissuhteisiin. Hoitosuhteessa jokainen tunteensiirto lapsuudesta auttaa
potilasta puhumaan aikaisemmista kokemuksistaan ja tämän tiedostamattoman
tiedonsiirron kautta hoitaja saa mahdollisesti uutta tietoa potilaasta.
(Aalberg. 2009.) Kuhanen ja muut (2013: 20-21) toteavat, että esimerkiksi
vauvan ja vanhempien varhainen vuorovaikutus tuo turvallisuuden ja luottamuksen
kokemuksen lapselle, mikä heijastuu jatkossa hänen elämäänsä.
Hoitosuhdetyöskentelyssä tarvitaan myös empatiakykyä, eli
kykyä eläytyä potilaan tilanteeseen ja tunteisiin. Empatiakyky edistää hoitajan ja potilaan välistä yhteistyötä ja lisää
tietoa potilaan tilanteesta. Hoitajan on tärkeä osata hyödyntää
inhimillisyyttään vuorovaikutuksessa.
(Hämäläinen – Kanerva – Kuhanen – Schubert – Seuri.
2017: 150-151.)
Pohdintaa
Hoitajina pystymme kehittymään ammatissamme vain kohtaamalla erilaisia
vuorovaikutustilanteita ja ottamaan niistä oppia tulevia tilanteita varten. On selvää että hoitajan taito kuunnella ja olla aidosti läsnä helpottaa
vuorovaikutussuhteen rakentamista hoitajan ja potilaan välillä. Mäkisalo-Ropponen
(2011:7) toteaakin kirjassaan ”Aito kohtaaminen on kuitenkin asia, jossa kukaan
ei voi olla täysin valmis. Sitä voidaan oppia ja opiskella, mutta
keskeneräisyys on kuitenkin aina läsnä.”
On myös hyvä tiedostaa se, miten
aiemmin koetut asiat esimerkiksi omasta lapsuudesta heijastuvat
vuorovaikutustilanteisiin. Transferenssi tulee siis esiin päivittäin
kohtaamisissa ja vuorovaikutustilanteissa. Tärkeää on kuitenkin oppia hallitsemaan omia tunteitaan ja pystyä kohtaamaan ihmiset tasavertaisesti. Ilman toimivaa hoitosuhdetta ja vuorovaikutusta potilasta on hyvin vaikeaa lähestyä ja auttaa. Mielenterveyshoitotyössä hoitajan persoona onkin hyvin merkittävä työkalu ja tämän takia hoitajan tulee potilaan auttamisen lisäksi huolehtia myös omasta jaksamisestaan. On tärkeä tiedostaa omat voimavaransa ja kuunnella omaa jaksamistaan työssä. Onneksi mielenterveyshoitotyötä tekevillä on mahdollisuus saada tarvittaessa työnohjausta työssä jaksamisen tukemiseksi.
Toisella meistä on myös kokemusta mielenterveyspotilaan kohtaamisesta somaattiselta puolelta ja sitä kautta esimerkki hoitosuhteen merkityksestä, jotta potilasta pystyttäisiin hoitamaan kokonaisvaltaisemmin:
Terveyskeskuksen vuodeosastolle tuli kotoa nuori potilas, jolla oli entuudestaan mielenterveystaustaa ja useita hoitojaksoja psykiatrian puolella. Omaiset olivat huolissaan potilaan syömättömyydestä ja lääkärin luvalla potilas saapui "hoidonarvioon" osastolle. Psykiatrinen puoli ei suostunut ottamaan potilasta heille hoitoon vedoten aliravitsemuksen aiheuttamiin somaattisiin oireisiin. Potilas ei ollut syönyt kotona muutaman päivään ja osastolla syömättömyys jatkui. Lisäksi potilas ei suostunut kommunikoimaan hoitajien tai lääkärin kanssa, eikä kyennyt huolehtimaan itsestään. Potilaalle päätettiin laittaa ilman potilaan vastustelua nenämahaletku, jonka avulla hänen ravitsemuksestaan ruvettiin huolehtimaan. Aluksi potilaalle annettiin tilaa ja hänen sallittiin olla vuoteessa. Hoitajat huolehtivat potilaan päivittäisten toimintojen toteutumisesta, kuten ravitsemuksesta sekä hygieniasta. Parin vuorokauden kuluttua hoitohenkilökunta teki yhdessä osastolääkärin kanssa selkeän hoitosuunnitelman sekä päivärytmin potilaalle, ja se käytiin läpi potilaan kanssa. Potilaalta ei kuitenkaan saatu vastausta siihen, sitoutuisiko hän sopimukseen. Se otettiin kuitenkin tästä huolimatta käyttöön ja jokainen hoitaja piti sopimuksesta ja selkeistä hoitolinjoista kiinni aina potilasta hoidettaessa. Kyseinen toiminta edisti selvästi potilaan toimintakykyä, mutta yhteyttä potilaaseen ei kuitenkaan edelleenkään saatu. Potilas ei suostunut avautumaan tilanteestaan tai tuntemuksistaan. Osastohoidon aikana ei saatu selville esimerkiksi sitä, mistä syömättömyys johtui.
Luultavasti kyseisessä tilanteessa luottamuksellisen hoitosuhteen muodostamisen epäonnistumiseen vaikutti hyvin todennäköisesti se, että potilas olisi tarvinnut selkeän omahoitajan, jonka kanssa ruveta rakentamaan luottamuksellista ja avointa vuorovaikutussuhdetta. Tapauksessa potilaalla vaihtui jopa 8 tunnin välien uusi hoitaja ja tämä teki potilaasta selvästi hyvin varauksellisen ja sulkeutuneen. Lisäksi potilas olisi ehdottomasti tarvinnut kiireettömämmän hoitoympäristön. Oikea ratkaisu potilaan kohdalla oli kuitenkin tehdä selkeä hoitosuunnitelma sekä päivärytmi, sillä tämän avulla potilaan toimintakyky parani selvästi päivä päivältä. Lisäksi hänestä välittyi se miten tunne siitä että hallitsee oman elämän vaikuttaa positiivisesti ihmisen psyykeeseen. Potilas siirtyi noin viikon päästä jatkohoitoon psykiatriaan erikoistuneeseen sairaalaan.
Toisella meistä on myös kokemusta mielenterveyspotilaan kohtaamisesta somaattiselta puolelta ja sitä kautta esimerkki hoitosuhteen merkityksestä, jotta potilasta pystyttäisiin hoitamaan kokonaisvaltaisemmin:
Terveyskeskuksen vuodeosastolle tuli kotoa nuori potilas, jolla oli entuudestaan mielenterveystaustaa ja useita hoitojaksoja psykiatrian puolella. Omaiset olivat huolissaan potilaan syömättömyydestä ja lääkärin luvalla potilas saapui "hoidonarvioon" osastolle. Psykiatrinen puoli ei suostunut ottamaan potilasta heille hoitoon vedoten aliravitsemuksen aiheuttamiin somaattisiin oireisiin. Potilas ei ollut syönyt kotona muutaman päivään ja osastolla syömättömyys jatkui. Lisäksi potilas ei suostunut kommunikoimaan hoitajien tai lääkärin kanssa, eikä kyennyt huolehtimaan itsestään. Potilaalle päätettiin laittaa ilman potilaan vastustelua nenämahaletku, jonka avulla hänen ravitsemuksestaan ruvettiin huolehtimaan. Aluksi potilaalle annettiin tilaa ja hänen sallittiin olla vuoteessa. Hoitajat huolehtivat potilaan päivittäisten toimintojen toteutumisesta, kuten ravitsemuksesta sekä hygieniasta. Parin vuorokauden kuluttua hoitohenkilökunta teki yhdessä osastolääkärin kanssa selkeän hoitosuunnitelman sekä päivärytmin potilaalle, ja se käytiin läpi potilaan kanssa. Potilaalta ei kuitenkaan saatu vastausta siihen, sitoutuisiko hän sopimukseen. Se otettiin kuitenkin tästä huolimatta käyttöön ja jokainen hoitaja piti sopimuksesta ja selkeistä hoitolinjoista kiinni aina potilasta hoidettaessa. Kyseinen toiminta edisti selvästi potilaan toimintakykyä, mutta yhteyttä potilaaseen ei kuitenkaan edelleenkään saatu. Potilas ei suostunut avautumaan tilanteestaan tai tuntemuksistaan. Osastohoidon aikana ei saatu selville esimerkiksi sitä, mistä syömättömyys johtui.
Luultavasti kyseisessä tilanteessa luottamuksellisen hoitosuhteen muodostamisen epäonnistumiseen vaikutti hyvin todennäköisesti se, että potilas olisi tarvinnut selkeän omahoitajan, jonka kanssa ruveta rakentamaan luottamuksellista ja avointa vuorovaikutussuhdetta. Tapauksessa potilaalla vaihtui jopa 8 tunnin välien uusi hoitaja ja tämä teki potilaasta selvästi hyvin varauksellisen ja sulkeutuneen. Lisäksi potilas olisi ehdottomasti tarvinnut kiireettömämmän hoitoympäristön. Oikea ratkaisu potilaan kohdalla oli kuitenkin tehdä selkeä hoitosuunnitelma sekä päivärytmi, sillä tämän avulla potilaan toimintakyky parani selvästi päivä päivältä. Lisäksi hänestä välittyi se miten tunne siitä että hallitsee oman elämän vaikuttaa positiivisesti ihmisen psyykeeseen. Potilas siirtyi noin viikon päästä jatkohoitoon psykiatriaan erikoistuneeseen sairaalaan.
Lähteet:
Hietaharju, Päivi – Nuuttila, Mervi 2010. Käytännön Mielenterveystyö. Helsinki: Tammi.
Kuhanen, Carita – Oittinen, Pirkko – Kanerva, Anne – Seuri, Tarja – Schubert, Carla 2013. Mielenterveys-Hoitotyö. 3., uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Mäkelä, Anja – Ruokonen, Taina – Tuomikoski, Marjatta 2001. Hoitosuhdetyöskentely. Helsinki: Tummavuorenkirjapaino.
Mäkisalo-Ropponen, Merja 2011. Vuorovaikutustaidot sosiaali- ja terveysalalla. Hämeenlinna: Kariston kirjapaino.
Rautava-Nurmi,
Hanna – Westergård, Airi – Henttonen, Tarja – Ojala, Mirja – Vuorinen, Sinikka 2012. Hoitotyön taidot ja toiminnot. Helsinki: Sanoma Pro Oy
Aalberg. 2009. Psykodynaamiset yksilöterapiat. Duodecim. Artikkeli. <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00103>. Luettu 17.10.17.
Kommentit
Lähetä kommentti