Siirry pääsisältöön

Hoitosuhdetyöskentely mielenterveyspotilaan hoidossa




Koemme, että hoitosuhdetyöskentelyn merkitys korostuu mielenterveyshoitotyössä, jossa yhteistyö potilaan ja hoitajan välillä on tärkeä auttamismenetelmä. Vaikka hoitosuhteen rakentaminen potilaaseen on tärkeää myös esimerkiksi somaattisten sairauksien hoidossa, se ei kuitenkaan korostu samalla tavalla kuin mielenterveyspuolella.

Mielenterveystyössä hoitosuhteella tarkoitetaan ammatillista vuorovaikutustussuhdetta potilaan ja hoitajan välillä. Hoitosuhteen tulee olla ammatillinen suhde ja se päättyy, kun potilaan hoito päättyy. Ammatillisen hoitajan toiminnasta hoitosuhteen aikana tekee sen, kun se on eettisten periaatteiden mukaista ja perustuu tieteellisiin faktoihin. (Rautava-Nurmi – Westergård –  Hentonen – Ojala –  Vuorinen 2012: 28-29.) Hoitosuhteeseen vaikuttaa hoitotyön eettiset arvot ja periaatteet, kuten ihmisen kunnioittaminen, arvostus, luotettavuus sekä terveyskeskeisyys. (Hietaharju – Nuuttila 2010: 84).

”Se on psykiatrisen hoitotyön ydin kahdenkeskinen luottamussuhde, jonka tarkoituksena on mahdollistaa potilaan avautuminen hänen mieltään painavista ajatuksista, teoista ja niihin liittyvistä tunteista.” (Hietaharju – Nuuttila 2010: 84).

Hoitosuhteessa keskeistä on hallita vuorovaikutuksellisia toimintatapoja sekä osata käyttää omaa persoonaansa työvälineenä. Yhteistyösuhde lähtee yhteistoiminnallisuudesta sekä dialogisuudesta potilaan ja hoitajan välillä (Kuhanen – Oittinen –Kanerva –Seuri –Schubert 2013, 31.) Hoitosuhteessa hoitaja auttaa potilasta ymmärtämään omia tuntemuksiaan ja potilaalla on mahdollisuus keskustella omasta elämästään, kokemuksistaan ja tunteistaan. Hoitosuhde on juuri potilaan auttamista varten. (Mäkelä – Ruohonen –Tuomikoski 2001:24.)  

Hoitosuhdetta voidaan sanoa riippuvuussuhteeksi, eli se ei ole koskaan tasavertainen. Hoitaja toimii kuuntelijana ja auttajana, mutta vaikka hän jakaa potilaan vaikeitakin tunteita, hän ei voi joutua tunnetilojen valtaan. Hoitajan ja potilaan välisessä vuorovaikutuksessa pyritään reflektoivaan eli pohdiskelevaan keskusteluun siitä, miksi potilas toimii ja kokee asiat tietyllä tavalla. Tämä kuitenkin edellyttää molemminpuolista arvostusta ja luottamusta. (Hietaharju – Nuuttila 2010, 88-89.)

Hoitosuhteessa ja vuorovaikutustilanteissa tulee esiin transferenssia. Transferenssilla tarkoitetaan Ihmisen tiedostamatonta reagointia, jossa siirretään lapsuuden tärkeisiin henkilöihin liittyviä kokemuksia, odotuksia ja tunteita nykyhetkeen ja peilataan ihmisiin. Jokainen ihminen tuo vuorovaikutustilanteisiin kokemuksiaan omasta lapsuudesta saakka, mutta se miten ne vaikuttavat ihmissuhteisiin vaihtelee suuresti. Tunteensiirto liittyy kaikkiin ihmissuhteisiin. Hoitosuhteessa jokainen tunteensiirto lapsuudesta auttaa potilasta puhumaan aikaisemmista kokemuksistaan ja tämän tiedostamattoman tiedonsiirron kautta hoitaja saa mahdollisesti uutta tietoa potilaasta. (Aalberg. 2009.) Kuhanen ja muut (2013: 20-21) toteavat, että esimerkiksi vauvan ja vanhempien varhainen vuorovaikutus tuo turvallisuuden ja luottamuksen kokemuksen lapselle, mikä heijastuu jatkossa hänen elämäänsä. 

Hoitosuhdetyöskentelyssä tarvitaan myös empatiakykyä, eli kykyä eläytyä potilaan tilanteeseen ja tunteisiin. Empatiakyky edistää hoitajan ja potilaan välistä yhteistyötä ja lisää tietoa potilaan tilanteesta. Hoitajan on tärkeä osata hyödyntää inhimillisyyttään vuorovaikutuksessa. (Hämäläinen – Kanerva – Kuhanen – Schubert – Seuri. 2017: 150-151.)

Pohdintaa

Hoitajina pystymme kehittymään ammatissamme vain kohtaamalla erilaisia vuorovaikutustilanteita ja ottamaan niistä oppia tulevia tilanteita varten. On selvää että hoitajan taito kuunnella ja olla aidosti läsnä helpottaa vuorovaikutussuhteen rakentamista hoitajan ja potilaan välillä. Mäkisalo-Ropponen (2011:7) toteaakin kirjassaan ”Aito kohtaaminen on kuitenkin asia, jossa kukaan ei voi olla täysin valmis. Sitä voidaan oppia ja opiskella, mutta keskeneräisyys on kuitenkin aina läsnä.”

On myös hyvä tiedostaa se, miten aiemmin koetut asiat esimerkiksi omasta lapsuudesta heijastuvat vuorovaikutustilanteisiin. Transferenssi tulee siis esiin päivittäin kohtaamisissa ja vuorovaikutustilanteissa. Tärkeää on kuitenkin oppia hallitsemaan omia tunteitaan ja pystyä kohtaamaan ihmiset tasavertaisesti. Ilman toimivaa hoitosuhdetta ja vuorovaikutusta potilasta on hyvin vaikeaa lähestyä ja auttaa.  Mielenterveyshoitotyössä hoitajan persoona onkin hyvin merkittävä työkalu ja tämän takia hoitajan tulee potilaan auttamisen lisäksi huolehtia myös omasta jaksamisestaan. On tärkeä tiedostaa omat voimavaransa ja kuunnella omaa jaksamistaan työssä. Onneksi mielenterveyshoitotyötä tekevillä on mahdollisuus saada tarvittaessa työnohjausta työssä jaksamisen tukemiseksi.

Toisella meistä on myös kokemusta mielenterveyspotilaan kohtaamisesta somaattiselta puolelta ja sitä kautta esimerkki hoitosuhteen merkityksestä, jotta potilasta pystyttäisiin hoitamaan kokonaisvaltaisemmin:

Terveyskeskuksen vuodeosastolle tuli kotoa nuori potilas, jolla oli entuudestaan mielenterveystaustaa ja useita hoitojaksoja psykiatrian puolella. Omaiset olivat huolissaan potilaan syömättömyydestä ja lääkärin luvalla potilas saapui "hoidonarvioon" osastolle. Psykiatrinen puoli ei suostunut ottamaan potilasta heille hoitoon vedoten aliravitsemuksen aiheuttamiin somaattisiin oireisiin. Potilas ei ollut syönyt kotona muutaman päivään ja osastolla syömättömyys jatkui. Lisäksi potilas ei suostunut kommunikoimaan hoitajien tai lääkärin kanssa, eikä kyennyt huolehtimaan itsestään. Potilaalle päätettiin laittaa ilman potilaan vastustelua nenämahaletku, jonka avulla hänen ravitsemuksestaan ruvettiin huolehtimaan. Aluksi potilaalle annettiin tilaa ja hänen sallittiin olla vuoteessa. Hoitajat huolehtivat potilaan päivittäisten toimintojen toteutumisesta, kuten ravitsemuksesta sekä hygieniasta. Parin vuorokauden kuluttua hoitohenkilökunta teki yhdessä osastolääkärin kanssa selkeän hoitosuunnitelman sekä päivärytmin potilaalle, ja se käytiin läpi potilaan kanssa. Potilaalta ei kuitenkaan saatu vastausta siihen, sitoutuisiko hän sopimukseen. Se otettiin kuitenkin tästä huolimatta käyttöön ja jokainen hoitaja piti sopimuksesta ja selkeistä hoitolinjoista kiinni aina potilasta hoidettaessa. Kyseinen toiminta edisti selvästi potilaan toimintakykyä, mutta yhteyttä potilaaseen ei kuitenkaan edelleenkään saatu. Potilas ei suostunut avautumaan tilanteestaan tai tuntemuksistaan. Osastohoidon aikana ei saatu selville esimerkiksi sitä, mistä syömättömyys johtui. 

Luultavasti kyseisessä tilanteessa luottamuksellisen hoitosuhteen muodostamisen epäonnistumiseen vaikutti hyvin todennäköisesti se, että potilas olisi tarvinnut selkeän omahoitajan, jonka kanssa ruveta rakentamaan luottamuksellista ja avointa vuorovaikutussuhdetta. Tapauksessa potilaalla vaihtui jopa 8 tunnin välien uusi hoitaja ja tämä teki potilaasta selvästi hyvin varauksellisen ja sulkeutuneen. Lisäksi potilas olisi ehdottomasti tarvinnut kiireettömämmän hoitoympäristön. Oikea ratkaisu potilaan kohdalla oli kuitenkin tehdä selkeä hoitosuunnitelma sekä päivärytmi, sillä tämän avulla potilaan toimintakyky parani selvästi päivä päivältä. Lisäksi hänestä välittyi se miten tunne siitä että hallitsee oman elämän vaikuttaa positiivisesti ihmisen psyykeeseen. Potilas siirtyi noin viikon päästä jatkohoitoon psykiatriaan erikoistuneeseen sairaalaan.



Lähteet:

Hietaharju, Päivi –  Nuuttila, Mervi 2010. Käytännön Mielenterveystyö. Helsinki: Tammi.

Kuhanen, Carita –  Oittinen, Pirkko – Kanerva, Anne –  Seuri, Tarja –  Schubert, Carla 2013. Mielenterveys-Hoitotyö. 3., uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Mäkelä, Anja  Ruokonen, Taina  Tuomikoski, Marjatta 2001. Hoitosuhdetyöskentely. Helsinki: Tummavuorenkirjapaino.

Mäkisalo-Ropponen, Merja 2011. Vuorovaikutustaidot sosiaali- ja terveysalalla. Hämeenlinna: Kariston kirjapaino.

Rautava-Nurmi, Hanna –  Westergård, Airi –  Henttonen, Tarja –  Ojala, Mirja –  Vuorinen, Sinikka 2012. Hoitotyön taidot ja toiminnot. Helsinki: Sanoma Pro Oy

Aalberg. 2009. Psykodynaamiset yksilöterapiat. Duodecim. Artikkeli. <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00103>. Luettu 17.10.17.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Psykologia - Kehityspsykologia - Turvallisen hoivasuhteen merkityksestä lapsen kehitykselle

Pieni lapsi pyrkii syntymästään asti tutkimaan ympäristöään ja olemaan vuorovaikutuksessa häntä hoitavien aikuisten kanssa. Vauva ilmaisee tunne- ja tarvetilojaan itkun avulla, sillä itku saa aikuiset reagoimaan nopeasti ja tulemaan lasta lähelle. Itkulla vauva voi ilmaista nälkää tai kipua tai hakea sosiaalista vuorovaikutusta. Lasta hoitavan henkilön tulee osata tulkita hänen aloitteensa oikein ja toimia saatujen viestien mukaisesti, jotta hän voi vastata lapsen tarpeisiin. Siten lapsi saa jo varhain kokemuksen siitä, että hän on aktiivinen toimija ja hänen käyttäytymisensä saa aikaan muutoksia ympäristössä. Tärkeää on vanhemman sensitiivisyys eli herkkyys tunnistaa lapsen tarpeet ja responsiivisuus eli kyky vastata niihin oikea-aikaisesti. Vanhemman tulee siis mukauttaa ohjaus- ja kasvatuskeinojaan lapsen taipumukset ja temperamentti huomioiden.  Vaistonvaraisesti toimiva vanhempi mukauttaa lapselle suunnatun puheen yksinkertaiseksi, hitaaksi, rytmiltään toistavaksi ja ää...

Psykologia - Kriisipsykologia - Traumaattisen kriisin vaiheet

Halusimme tässä blogikirjoituksessa vielä palata paljon tunneilla käsiteltyyn asiaan eli akuutin traumaattisen kriisin vaiheisiin. Traumaattisen kriisin aiheuttaa yleensä poikkeuksellisen järkyttävä tapahtuma joka voi aiheuttaa ihmisessä pelkoa ja avuttomuuden sekä kauhun tunnetta. Ihminen tai hänen läheisensä voi olla kuolemanvaarassa, tai hän voi kokea olevansa kuolemanvaarassa. Tällöin ulkoinen tapahtuma uhkaa ihmisen fyysisistä olemassaoloa, sosiaalista identiteettiä tai turvallisuutta ja vie häneltä elämänhallinnan tunteen. Tapahtuma tai tilanne tapahtuu ennalta-arvaamattomasti, eikä siihen pysty psyykkisesti valmistautumaan. Traumaattisessa tapahtumassa ihminen ei pysty ennalta vaikuttamaan siihen, miten käyttäytyy tai toimii. (Toivio – Nordling 2013:294; Saari 2012:22.) Tavallisesti ihmiset käsittelevät traumaattisia kokemuksia tiettyjen vaiheiden kautta. Ihmisten sisäänrakennetut, tarkoituksenmukaiset reagointi- ja käsittelymallit auttavat traumaattisesta kokemuksesta...